Pinnistää vai hellittää?
#11 Ajattelun avaimia: Kannattaako vielä pinnistää vähän vai päinvastoin hellittää hetkeksi? Valinta on päivittäinen ja ihan olennaista itsen johtamisen taitoa.
Vireystilan tunnistamista, aikomista ja itsen johtamista
Toukokuussa kirjoitin oman vireystilan kuuntelusta. Silloin aiheena olivat ne yksilölliset ensimmäiset vihjeet, joita havaittuasi voit vaikuttaa omaan tekemisen tahtiin ja siten ehkäistä työväsymistä ja uupumista.
Tämän kirjeen aihe on hyvin saman kaltainen, vähän toisesta näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen, sillä tyypillisesti juhannusta edeltävään viikkoon tuppaa jäämään kaikenlaista viimeisteltävää, jota on porukalla aiottu saada valmiiksi, ennen kuin ensimmäiset jäävät kesälomalle. (No hyvänen aika, aikomisistakin kirjoitin toukokuussa.)
Mutta miten tehdä valintaa? Milloin on aika hellittää ja päästää irti ja milloin kannattaa pinnistää vielä hetki ja saavuttaa jokin asia ihan tietoisesti tavoittelemalla?
Myös itsen johtamisessa on kyse valintojen tekemisestä
Heti alkuun on valittaen todettava, että vaikka valintojen tekemisen rajaisi juuri edellä mainittuun, minulla ei ole siihen yksiselitteistä oikeaa vastausta, jonka myötä kaikkien elämä maailmassa helpottuisi.
Minulla on joitakin havaintoja, joita olen tähän mennessä omasta työelämästäni ja ajattelustani oppinut. Ja kerrottava on sekin, että opittavaa vielä riittää -onneksi.
Oppi nro 1: Järjestä olosuhteesi niin, että sinulla on mahdollisuus hellittää. Se tarkoittaa käytännössä ennakointia ja sillä tavalla ajoissa olemista, että deadline ei tee valintaa puolestasi.
Jos sitten kohtaat tilanteen, jossa jonkin asian tekeminen kiinnostaa, mutta energia siihen tuntuu olevan hukassa, hellitä suosiolla. Syö jotakin, käy kävelyllä tai ota päiväunet.
(P.S. Jos käy niin, että tehtävä ei ensinkään nappaa, varmista, että seuraat minua somessa. Olemme yhteistyöyrityksemme Covis Partnersin verkostolla tuottamassa vinkkejä juuri tuohon tilanteeseen, ja kerron varmasti somessa, kun vinkkejä on saatavilla.)
Oppi nro 2: Jos homma on jo tosi lähellä eli toisin sanoen pienestä kiinni, tee se valmiiksi. Tämä on se kohta, jossa kannattaa pinnistää vielä hetki. Kaikki aikaan saaminen lopulta mitataan siinä sinnikkyydessä, että jaksaa tehdä asiaa kunnes se tulee valmiiksi.
Oppi nro 3: Milloin se on valmis? Erittäin hyödyllistä on omata kyky julistaa asioita valmiiksi. Se on tavoitteen ja tuloksen tarkastelua ja sen arviointia, mihin käsissäsi oleva tulos johtaa. Onko se riittävän valmis toimittaakseen tarkoituksensa?
Jos tätä tarkastelua tehdään ja keskustelua käydään tiimissä, alkavat tiimityön edut päästä näkyviin.
Jos epäröit, hellitä?
Kirjeen kirjoittaminen sai mieleni liikkumaan syvissä vesissä. Kävin pohtimaan hyvää elämää. Minulle hyvä elämä syntyy mahdollisimman monista hyvistä hetkistä, pysähtymisestä ja läsnäolosta, siitä minkä koen merkityksellisenä. Totta kai osana ovat työ ja erilaiset aikaansaannoksetkin, mutta mukana hyvässä elämässä on myös paljon muuta.
Tästä lähtökohdasta kai pysähtyminen ja hellittäminen on ihan hyvä valinta ainakin silloin, kun ei ole valinnasta ihan varma. Tai ei se valintana ainakaan ole kovin väärä.
Kysymysmerkin laitoin otsikon perään varmuuden vuoksi. Sillä voihan hyvä elämä tarkoittaa Sinulle, hyvä lukijani, jotakin ihan muuta.