Erilaisuus, voimavara vai konflikti?

#16  Toimin työnohjaajana, coachina ja työyhteisösovittelijana. Erilaiset konfliktit ja niiden avaaminen on työssäni arkipäivää. Konfliktissa on aina kasvun ainekset.

Hyvä, kiva konflikti 

Kaikissa (siis ihan kaikissa) työyhteisöissä on joskus ristiriitoja. Ja yhdistyksissä, taloyhtiöissä, perheissä... Ihminen on ihan kykenevä saamaan konfliktin aikaiseksi vaikka yksinään.

Onneksi konflikti on siitä iloinen asia, että se on aina kasvun paikka. Siinä törmätään johonkin sellaiseen uuteen, jota ei itse vielä osaa. Eikä kaikkea ole pakko oppiakaan, mutta ristiriidan kohdalla voi pohtia, haluaako oppia.

Joskus voi vain kävellä pois. Osa konflikteista ratkeaa sillä. Mutta jos sama tai samankaltainen ristiriita on edessä uudelleen ja uudelleen, kannattaa oppimaan ryhtymistä harkita jo vakavasti.

Erilaisuus konfliktin taustalla

Kasvua alkaa tapahtua, kun saadaan keskustelussa nostettua esiin sitä mahdollisuutta, että toinen on vain erilainen. Ja millä tavalla hän on erilainen, ja mitä hyötyä siitä voi olla.

Ja tosiaan, ihmeitä yhteisön dynamiikalle tekee vain tuo mahdollisuus. Todella pitkälle riittää ihmisen mielessä heräävä epäilyksen siemen siitä, että työkaveri ei ehkä olekaan täysipäiväinen mulkero ja myrkynkeittäjä, vaan saattaa olla erilaisella tavalla oma itsensä.

Se mielessä oleva mahdollisuus livahtaa itsellään sanattomaan viestintään ja sieltä käsin alkaa vaikuttaa vuorovaikutussuhteessa. Olen nähnyt sen tapahtuvan lukemattomissa ohjaustilanteissa (tai niiden seurauksena).

Erään työyhteisön tarina

Kävin edellä kuvattua prosessia läpi yhden työyhteisön kanssa. Ensin keskustelimme työyhteisön "hankalasta" ihmisestä. Kyseenalaistin melko monta tulkintaa siitä, miten tahallaan ja ikävästi hän toimii työpaikalla. Ryhmä kuunteli ja alkoi itsekin keksiä vaihtoehtoja tuon hankalaksi koetun työkaverin motiiveiksi.

Kun kohtasin ryhmän uudestaan pari kuukautta myöhemmin, ilmapiiri oli tyystin toisenlainen. Se entinen hankalakin oli tällä kertaa mukana, ja keskustelussa nousi spontaanisti esiin, miten he tunnistivat itsessään ja toisissaan erilaisia ominaisuuksia, joita nyt nähtiin vahvuuksina. Enää ei puhuttu yhdestä ihmisestä, vaan puhuttiin kaikista ihmisistä, yksilöistä.

Samalla kuulin siitä, miten oli ollut kiireitä, mutta niistä oli selvitty keskittymällä työhön ja työkavereita arvostamalla ja kunnioittamalla.

Kyllä oli työnohjaajankin sen tapaamisen jälkeen kevyt kävellä. Myymäni työnohjausprosessi oli jo nyt maksanut itsensä takaisin.